Kylätalkkari


KylätalkkariKylätalkkaripalvelun haku käynnistyy Pyhännällä 


Kylätalkkaripalvelun hakumenettely

1. Tausta 

Palvelusetelin hakijasta/ Kylätalkkaripalveluita käyttävästä henkilöstä käytetään jäljempänä nimitystä ”Asiakas”. Kylätalkkaripalvelun tuottajasta käytetään jäljempänä nimitystä ”Kylätalkkari” tai ”Palveluntuottaja”. 

Pyhännän kunta panostaa vahvasti kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Tähän kuuluu mm. ikääntyvien ihmisten tukeminen kotona asumiseen Kylätalkkarin tuottaman palvelun avulla. 

Kunta teki kyselyn kylätalkkarin tarpeesta. Kyselyn perusteella mm. ikääntyvät ihmiset tarvitsevat apua mm. lumitöihin, halkojen tekoon, pieniin remontteihin, siivouksiin ja teknisten laitteiden käytönopastukseen. Kunta on päättänyt ottaa käyttöön 500 euron arvoisen palvelusetelin, jolla Asiakas voi ostaa palvelun hyväksytyltä palveluntuottajalta Latvaenergia Oy:ltä.  

Kunta yhdessä Hyvinvointialueen kanssa päättää kriteereistä ja Asiakkaiden valinnasta, jotka ovat oikeutettuja saamaan 500 euron arvoisen palvelusetelin. 


2. Kriteerit 

Asiakkaan tulee täyttää seuraavat kriteerit: 

  1. Asiakkaan tulee olla kirjoilla Pyhännällä 
  2. Asiakkaan tulorajan tulee olla bruttona kuukaudessa enintään 1500 €/henkilö tai 3000 €/talous, jos taloudessa on enemmän, kuin yksi henkilö
  3. Asiakas pystyy asumaan kotona, kun saa ulkopuolista apua arjen töihin satunnaisesti 

Palveluseteli myönnetään kotitalouskohtaisesti yksi palveluseteli/kotitalous. Palveluseteli myönnetään ensisijaisesti henkilöille, joilla on rajoitteita selviytyä arjessa. 

Muista liittää mukaan todistus kotitalouden bruttotuloista. Liitteeksi sopii myös sellainen, jossa tulee ilmi koko vuoden bruttotulot. Hyväksyttäviä liitteitä ovat esimerkiksi eläkkeen maksajalta tulevat tositteet, tulorekisteriote, verotuspäätös 2022 sekä maaliskuussa tuleva esitäytetty veroilmoitus 2023.


3. Hakumenettely 

NÄIN HAET PALVELUSETELIÄ: 

• Asiakkaan tulee täyttää hakulomake, johon kirjataan henkilön perustiedot, bruttotulot, perustelu miksi palvelua tarvitaan ja mahdollisia kriteereihin liittyviä kysymyksiä. 

• Hakulomake saatavilla kunnan kotisivuilta sähköisessä muodossa tai paperiversiona esimerkiksi kunnantalolta ja kirjastolta. 

• Hakemuksen liitteeksi tulee liittää todistus kotitalouden bruttotuloista 

• Hakemus tulee lähettää joko sähköisellä lomakkeella, sähköpostitse riikka.teeriaho@pyhanta.fi tai postitse Riikka Teeriaho, Manuntie 2, 92930 Pyhäntä. 

• Kunnalle tulleet hakemukset käsitellään kunnan edustajan sekä Pohteen edustajan toimesta. 

• Päätös palvelusetelin myöntämisestä/hylkäämisestä tiedotetaan noin 1kk kuluessa.

Palvelusetelin myöntämisestä päättää kunta, mutta asiantuntijana valintojen osalta on Hyvinvointialueen edustaja. 


4. Toimintamalli 

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN JÄLKEEN:

• Asiakas on suoraan yhteydessä kylätalkkariin ja sopii työstä ja työn suorituksen ajankohdasta. Parhaiten kylätalkkari on tavoitettavissa ma-pe klo 8–16.30 p. 040 5398 831. 

• Kylätalkkari täyttää jokaisesta käynnistä tarkat tiedot raporttipohjaan, jonka asiakas ja hän allekirjoittavat yhdessä. 

• Kylätalkkari pitää kirjaa tehdystä työstä sekä kustannuksista. 

• Kylätalkkari informoi asiakasta ennakkoon toteutuneista kokonaiskuluista, jotta tiedetään paljonko palvelusetelissä olevaa rahaa, on vielä jäljellä. 

• Kylätalkkari laskuttaa suoraan kuntaa syntyneistä kustannuksista. 

• Asiakkaalla on mahdollista ostaa palveluita omalla kustannuksella palveluntuottajalta, kun palvelusetelissä oleva raha on käytetty. 

• Asiakas saa antaa suoraa palautetta palvelun laadusta niin kylätalkkarille kuin myös Pyhännän kunnalle 

• Asiakas antaa Kylätalkkarille oikeuden tarkastaa kiinteistöpalvelujen laajuuden. Kylätalkkaripalvelua ei anneta sellaisiin töihin, jotka kuuluvat kiinteistöhuollon piiriin. 

• Vuonna 2023 myönnetyt kylätalkkari-palvelusetelit ovat voimassa vuoden 2023 ajan. Kylätalkkari kokeilu jatkuu kuitenkin myös vuonna 2024, jolloin asiakas hakee uutta palveluseteliä kunnasta. Vuonna 2024 myönnetyt kylätalkkari-palvelusetelit ovat voimassa vuoden 2024 ajan.


5. Yhteyshenkilöt 

Kunnan edustaja Riikka Teeriaho, hyvinvointikoordinaattori riikka.teeriaho@pyhanta.fi, 0401912241 

Kylätalkkarin edustaja Henriikka Seppä, henriikka.seppa@latvaenergia.fi, 0405398831 

Hyvinvointialueen edustaja Terhi Korsulainen, terhi.korsulainen@pohde.fi, 0447591018 


6. Tiedottaminen 

Kylätalkkaripalveluista tiedotetaan paikallislehti Siikajokilaaksossa, kuntatiedotteessa, Pyhännän kunnan kirjastolla, kunnan somessa ja kunnan kotisivuilla osoitteessa pyhanta.fi. 


Tulostettava hakulomake 2024 (pdf)

Sähköinen hakulomake