Kunta- ja aluevaalit lähestyvät

Neljän vuoden välein kunnanvaltuustoihin valitaan luottamushenkilöt vaikuttamaan kunnan palveluihin, strategiaan ja talouteen liittyviin asioihin. Äänioikeutettuja kunnallisvaaleissa ovat 18 vuotta täyttäneet kunnassa asuvat Suomen kansalaiset ja lisäksi ne ulkomaalaiset, jotka ovat asuneet yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta Suomessa. Kuntavaalissa valitaan kunnanvaltuuston jäsenet. Kunnanvaltuuston lisäksi valtuutetut vaikuttavat kunnan asioihin kunnanhallituksessa, sivistys-, teknisessä ja tarkastus lautakunnassa sekä lukuisissa muissa pienemmissä ja isommissa luottamustehtävissä. Luottamustehtävään valittu kuntalainen tuo kunnallisille viranhaltijoille kuntalaisten demokraattisen näkökulman asioista päätettäessä ja niitä valmisteltaessa.
Ennen äänestyspäätöstä on tärkeää selvittää ehdokkaat ja millaisia asioita he ajavat tai mitä he pitävät tärkeänä. Ehdolla on kokeneita jo useamman kauden valtuustossa olleita sekä ensimmäistä kertaa ehdolle asettuneita. Toivottavasti valituksi tulee molempia. Kokeneita tarvitsemme tuomaan historiatietoa ja jatkuvuutta päätöksentekoon, ensikertalaisia taas tuomaan uutta näkökulmaa ja tuoreutta asioihin suhtautumiseen.
Äänestäminen on kansalaisoikeus, jota ei ole kaikissa maissa. Käyttämällä äänioikeutta kunnioitat ja hyödynnät tätä tärkeää oikeutta. Äänestämällä näytät esimerkkiä nuoremmille sukupolville ja voit inspiroida myös muita käyttämään äänioikeuttaan ja osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Äänestäminen on siis keino vaikuttaa, tukea demokratiaa ja edistää yhteisömme hyvinvointia.
Samuli Yrjänä
Kunnanjohtaja