Pyhännän kylät

Ahokylä

Pyhännän kirkonkylästä noin 20 kilometriä Iisalmen suuntaan sijaitseva kylä.

Kylän maineikkaasta historiasta kertoo se, että Pyhännän ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa Ahokylässä. Koulu on sittemmin lakkautettu. Maisemaltaan kylä on kumpuilevaa pelto- ja metsämaisemaa. Ahokylän läheisyydessä sijaitsevat komeat harju-, suo- ja erämaaluontoalueet, joista osa on suojeltu. Kylän ympäristössä on erinomaiset marjastus-, metsästys ja eräilymaastot. Majoitustilojakin matkailijoille löytyy.

Yhteyshenkilönä Keijo Mahosenaho, puh. 040 5316 404, sp: keijomahosenaho64(at)gmail.com

Kamulankylä-Kirkonkylä

Pyhännän kirkonkylä on osa Kamulankylää. Kirkonkylä sijaitsee Pyhännänjärven rannassa, Iisalmi-Raahentien ja Kokkola-Kajaanintien risteyksen tuntumassa.

Asutus on keskittynyt Pyhännänjärven etelärannalle ja teollisuus järven pohjoispuolelle. Pyhännänjärven ylittävältä sillalta avautuu silmiä hivelevän kaunis maisema. Moni matkailija onkin ottanut järven rannassa olevan levähdyspaikan vakinaiseksi pysähdys- ja virkistäytymispaikakseen. Kirkonkylän kupeessa, Kestilän tien varressa oleva uimaranta on saavuttanut suuren suosion niin kyläläisten kuin matkailijoidenkin keskuudessa. Tällä uimarannalla Pyhännän avantouimarit tarjoaa halukkaille mahdollisuuden hyiseen harrastukseen, avantouintiin. Kirkonkylällä sijaitsevat kunnantalo, vanhusten palvelukeskus, terveyskeskus, kirjasto ja koulu tarjoavat kuntalaisille riittävät peruspalvelut. Erinomaiset liikuntapaikat, ladut, reitistöt, liikuntasali, tenniskenttä-jääkiekkokaukalo ja kuntosali antavat jokaiselle miellyttävät olosuhteet fyysisen kunnon ylläpitämiseen ja kohottamiseen.

Yhteyshenkilönä Maija Alapere, puh. 044 7591 149, sp: maija.alapere(at)haapavesi.fi

Lamujoki-Ojalankylä

Lamujoki-Ojalankylän kyläpari on muodostunut nauhamaisena Lamujoen rantamille. Kylän maisema on toisaalta hiekkaista männikköharjua ja toisaalta vehmasta joenrantaluontoa.

Kylältä on löytynyt merkkejä kivikautisesta asutuksesta, joten Lamujoki on houkutellut rannoilleen asukkaita jo ammoisista ajoista lähtien. Koulu kylällä alkoi 1946 saaden oman rakennuksen 1952. Koulun lakattua vuonna 2001 koulurakennus siirtyi kyläläisten käyttöön kylätalo Jokihelmenä, jossa kyläyhdistys järjestää monenlaista toimintaa kyläläisille ja kaikille kiinnostuneille.

Jokihelmen tilat on saneerattu erilaisten juhlien pitoon sopiviksi. Tiloissa on täydellinen keittiövarustus ja astiasto. Tilat ja varustus on suunniteltu enimmillään 120 henkilön juhlatilaisuuksia varten. Jokihelmen tilat ovat vuokrattavissa 100 €:n vuorokausihintaan.

Yhteyshenkilönä Toini Törmälehto, puh.044 2479526, sp: lamujokiojalankyla(at)gmail.com

Tavastkenkä

Kirkonkylältä Kestilään menevältä maantieltä, n. 10 kilometriä kirkonkylältä, erkanee tie Tavastkengän kylälle.

Kylän nimi on herättänyt ihmetystä ja hämmennystä johtaen monet ajatukset virheellisesti Hämeeseen. Kylä on elinvoimainen ja vilkas maatalouskylä, jonka maisemissa kulkijan katse lepää. Kumpuilevat mäkimaastot hyvin hoidettuine peltoineen ja pihapiireineen kutsuvat viipymään ja viihtymään. Omalta osaltaan kylän viihtyisyydestä pitää huolta Tavastkengän maa- ja kotitalousseura, joka hoitaa oman sarkansa lisäksi myös kyläyhdistyksen ja kylätalon asioita. Monenlaista tapahtumaa, näyttelyä jne. onkin kylällä vuoden mittaan. Koulun toiminta on kylällä lakannut v. 2010, ja kiinteistö siirtynyt Yrjänän Mansikkatilan omistukseen. Koulukiinteistö on edelleen monipuolisen harrastustoiminnan, mm. kansalaisopisto, keskus.

Yhteystiedot: www.tavastkenka.fi/yhteystiedot

Viitamäki-Maarala

Pyhännältä Kiuruvedelle päin, Iso-Lamujärven ja Kiuruveden tien läheisyyteen muodostunut kyläpari.

Iso-Lamujärvi on vaikuttanut kautta historian kyläläisten elämään tuoden leivän jatketta ja luoden virkistäytymispuitteet asukkaille. Nykyisin loma-asutus on levittäytynyt järven rantamaisemiin lisäten vilskettä kylillä etenkin kesäaikana. Maarala-Viitamäki kyläyhdistys on toiminut jo pitkään aktiivisesti kylänsä kehittämisessä. Kylätalo, entinen Maaralan kansakoulu, on monien juhlien ja kokoontumisten sekä harrastustoiminnan keskipiste. Kyläyhdistys myös kunnostaa ja huoltaa yhtä Iso-Lamujärven yleisistä uimarannoista, Kamulankylän rantaa.

Yhteyshenkilönä Mira Konola, puh. 040 5547 850