Elinkeinoelämän kasvuun ja osaavan työvoiman saatavuuteen sekä kunnan kilpailukykyyn voimme vaikuttaa monella tavalla

Taustaa

Pyhännän elinvoimaisuuden eteen on tehty vuosikymmeniä tiivistä yhteistyötä kunnan ja yrittäjien kesken. Aina ei ole ratkaisut olleet helppoja, mutta tiiviillä vuorovaikutuksella ja osallistamisella on aina toimiva malli löytynyt kaikissa tilanteissa. Kunta on ollut luomassa edellytyksiä uusien yritysten sijoittumiselle kuntaan ja olemassa olevien yritysten kehittämiseen ennakoivalla kaavoituksella, infran rakentamisella sekä joissakin tapauksissa myös tuotantotilojen rakentamisella. Yrittäjät ovat vastaavasti innovatiivisella tuotekehityksellä, jatkuvan kehittämisen periaatteella toimimisella ja riskiottokyvyllä mahdollistaneet yritysten menestymisen ja työpaikkojen syntymisen Pyhännälle.

Yritysten vetovoimatekijät

Elinkeinorakenne kunnassa on monipuolinen. Meillä on vahva taloteollisuus, elintarviketeollisuus, rakennustuoteteollisuus sekä uudelleen nosteessa oleva sahateollisuus. Yritysten kasvu on jopa 40 prosenttia vuodessa, mikä vaatii yritysten organisaatioilta huippuosaamista ja prosesseilta toimintaa LEAN-filosofian mukaisesti. Yksi tärkeimmistä menestystekijöistä on osaavan henkilöstön saatavuus yrityksiin ja ennen kaikkea yrittäjien sitoutuminen paikkakuntaan ennakkoluulottomalla otteella. Yrityksissä on tarjolla monipuolisia tehtäviä, mahdollisuus edetä uralla sekä uudistuvat prosessit pitkälle viedyllä automaatioasteella. Nämä nyt tarjolla olevat noin 70 uutta työpaikkaa innostavat nuoria hakeutumaan hyvässä maineessa oleviin pyhäntäläisiin yrityksiin.

Koulutuksen merkitys

Koulutuksella on erittäin suuri merkitys osaavan työvoiman saatavuuteen yrityksille. Tarvitaan ammattioppilaitos, mikä pystyy näkemään yritysten tulevaisuuden tarpeet työvoiman osalta. Ammattikorkeakoulun ja ammattioppilaitoksen yhteistyön merkitys on myös suuri, jotta saadaan sellaisia opintopolkuja, jota kautta nuoret pystyvät opiskelemaan ammattiin omalta paikkakunnalta käsin mahdollisimman pitkälti työpaikoilla. Kun nuorille on tarjolla koulutusta omalla paikkakunnalla, niin silloin meillä on mahdollisuus saada heidät jäämään paikkakunnalle antamaan työpanostaan yrityksille ja muuta kehityspotentiaalia kunnan kehittämiseen.

Kunnan vetovoimatekijät

Kunnan kehitystä edistävänä keskeisenä vetovoimatekijänä on ratkaisuhakuinen ja yhteneväinen päätöksentekokulttuuri, jonka avulla saadaan asioita eteenpäin suunnitellussa aikataulussa. Monen yrityksen sijoittumiseen Pyhännälle on vaikuttanut tilannejohtaminen, nopea reagointi ja asian käsittelyn joustavuus. Aktiivinen kolmas sektori on ollut viemässä monia kehityshankkeita eteenpäin ja tuonut sitä kautta kuntaa laajalti tunnetuksi sekä hyvinvointia kuntalaisille. Eri kylien vahvuudet ja niiden edelleen kehittäminen aktiivisten kyläläisten toimesta on pitänyt kylät elinvoimaisina ja turvallisina paikkoina asumiselle. Kunnassa on hyvät ja edulliset harrastusmahdollisuudet ulko- ja sisäliikuntaan. Edullisia omakotitalotontteja on tarjolla hyvillä paikoilla ja niitä pyritään kaavoittamaan myös Pyhäntäjärven rannalta tulevaisuudessa. Asuntotuotanto ja sen kehittäminen on yksi kunnan kärkihankkeista, jotta meillä on vetovoimaa osaavan työvoiman saamiseksi yrityksiin ja vastaavasti pitovoimaa pitää nykyiset kuntalaiset Pyhännällä. Lähipalveluilla on suuri merkitys kuntalaisten viihtyvyydelle ja hyvinvoinnille, joten niitä pitää edelleen edistää.

Markkinoinnin merkitys

Tänä päivänä kunnat kilpailevat keskenään uusien asukkaiden ja yritysten saamiseksi kuntaan. Tähän tarvitaan monipuolista markkinointia eri viestintävälineissä ja hyviä ideoita sen toteuttamiseen. Pyhännällä on lähdetty kuntakuvaa luomaan pro-aktiivisella markkinoinnilla yhdessä mainostoimistojen ja yritysten kanssa. Meillä tapahtuu kunnassa monia asioita, joita vielä herkemmin voitaisiin tuoda esille markkinoinnissa. Kannustaisin meitä kaikkia aina tuomaan esille rohkeasti ulospäin niitä positiivisia asioita, joita meillä täällä tapahtuu. Me kaikki yhdessä tehdään Pyhännästä meidän näköinen ja luodaan myönteinen mielikuva kunnasta.

Jatkuvan kehittämisen periaatteella toimiminen

Kuntien talous tulee olemaan entistä haasteellisempi tulevaisuudessa. Tämän johdosta kaikkien vastuualueiden on hyvä tarkastella rohkeasti omaa prosessiaan ja sen kehittämistarpeita avoimesti, jotta meillä on valmius kohdata tulevaisuuden haasteet. Toiminta jatkuvan kehittämisen periaatteella ja välillä meneminen epämukavuusalueelle antaa sisältöä ja motivaatiota omaan työhömme ja mahdollistaa palveluiden kehittymisen ja niiden ylläpitämisen myös alati muuttuvassa digitaalisessa toimintaympäristössä. Pitää tunnistaa myös resurssien riittävyys ennakoiden, jotta toimintamallit tukevat henkilöstön hyvinvointia.

Muuta

Meillä on takana haasteellinen vuosi koronapandemiasta johtuen. Nyt tuleva kesä näyttää jo paljon valoisammalta, kun suosituksia ja rajoituksia on pystytty purkamaan merkittävästi. Nautitaan kesästä ja tehdään siitä yhdessä ainutlaatuinen. Pidetään yhteyttä.

 

Hyvää kesää kaikille!

Ismo Mäkeläinen, kunnanjohtaja